tiistai 24. marraskuuta 2015

Se tyttö kamera kädessään

Ajattelin blogiani yksi päivä. Mitä tänne haluan ja mitä te satunnaiset lukijat saattaisitte haluta. Mietin kameraani, objektiivejani ja kuviani. Uudistimpa kuvasivustonikin sopimaan blogiin. Melankolinen harmaansinertävä teema tuntui sopivan niin tunnelmaan kuin vuodenaikaankin. Eksyin selailemaan vuoden 2014-kansioita. Kamerani kädenjälki oli kaunista katsottavaa ja täydellisessä valotuksessa, vehreässä kesäsäässä otetut kuvat lämmittivät mieltäni ja aiheuttivat pahemman nostalgiatunteen.
Asiahan on ollut nyt vuoden verran sellainen etten ole toimivaa kameraa omistanut. Tai oikeastaan ongelma on objektiiveissani, jotka ovat täysin mäsänä. (Hyvä minä.) Valitettavasti ongelmaan ei ole nopeaa ratkaisua, sillä kameravarusteiden hinnat ovat pilvissä eikä niihin ole opiskelijabudjetilla varaa.

Jäin kuitenkin katselemaan kuviani, niin vanhoja ja uusia. Mietin vanhoja kameroitani, jotka ovat piilossa jonkin laatikkoni viimeisessä nurkassa. Huomasin valokuvaamiseni kehityksen ja jäin ajattelemaan sitä. Ehkäpä voisin kirjoittaa valokuvaamisesta. Kamera on kuulunut elämääni ja pieneen kätöseeni jo yllättävän kauan. Sain käyttööni Canonin pikkupokkarin vuonna 2008 ja siitä lähtien unelmoin upeasta järjestelmäkamerasta. Unelmani toteutui vuonna 2012 kun joululahjapaketista paljastui Nikon D3100 ja kaksi kittiobjektiivia. Alusta asti olen hakeutunut kamera kädessä ennemmin luontoon ja eläinten luo kuin ihmisten seuraan. Siksi en olekaan kovin taitava ihmiskuvaaja. Hevoset ovat ehdottomasti olleet pääaiheena kuvissani jo hyvin kauan ja niitä onkin mieluisinta kuvata.

Nyt ajattelinkin listata kuvia, joista olin ylpeä niin aikoinaan.

2008


2009


2011
 

2012





2013


 2014

2012-2013 oli valokuvaamiseni kulta-aikaa. Kamera oli ehjä, upea ja fantastinen ja kulki mukanani kaikkialle. Olin paljon tekemisissä hevosten kanssa ja tallilla kokoajan - kuvasaldoa kertyi siis runsaasti.

2 kommenttia:

  1. Oi! Aivan ihania kuvia ja sinulla on selvästi kuvaussilmää ja taitoa<3

    VastaaPoista